Makuelämyksiä Puulan äärellä

Kylärock festivaali

KYLÄROCK FESTIVAALI HIRVENSALMI LA 9.7.2016

Heinäkuussa Hirvensalmella juhlitaan KYLÄROCK FESTIVAALIA, jolloin kylänraitti täyttyy yhdeksi päiväksi erilaisista musiikkiesityksistä ja festarimeininkistä.

Tapahtuma alkaa puolilta päivin Rantamakasiinilla, Roosin rannassa, lasten ja nuorten konsertilla jossa paikalliset kyvyt pääsevät esittämään taitojaan mm. musiikin sekä tanssiesitysten muodossa. Kangasniemeläinen tyttötrio NSV ja mikkeliläinen rap-artisti Jirko Hokkanen esiintyvät myös idyllisissä Puulan rantamaisemissa.

Iltapäivällä tapahtuma jatkuu ravintola Sataman Herkussa letkeällä meininkillä. Etelä-savon hienoimmalla rantaterassilla esiintyy mm. Ringo Leppänen esittäen akustisia Beatles-covereita. Muuta musiikkia terassilla kuullaan bluesista hurriganesiin, eri esittäjien toimesta,(esiintyjälistaa tarkennetaan myöhemmin). Sataman Herkusta saamyös special- festari ruokaa ja tietysti juomaa ettei pääse nälkä eikä jano yllättämään festari-kansaa.

Loppuilta onkin sitten pyhitetty Rock-musiikille jota pääsee fiilistelemään ravintola Leppään.Illan aloittaa Der Greif jonka asenteella soitettu kitararock ei jätä ketään kylmäksi. Seuraavassa bändissä,Tomi Haamu ja Oppositio, kuullaan paikallisosaamista, kun kylällä tuttu mies Manu Kuitunen, on menossa mukana. Viimeisenä illan päättää Hirvensalmen oma bändi Ajastaica, joka ”kotikentällään” pistää varmasti parastaan. Festari evästä tarjolla myös ravintola Lepässä ja tietysti juomia joka makuun.

Myös muuta festarien oheistoimintaa on luvassa koko päivän ajan. Ohjelma, aikataulutja muut infot tarkentuvat vielä matkan varrella.

TERVETULOA NAUTTIMAAN MAANLÄHEISESTÄ JA RENNOSTA FESTARIMEININKISTÄ HIRVENSALMELLE!